Seurakuntavaalit

tuure_herttaliisa_esite.jpg



 

 

 

 


 

Kiitos kaikille äänestäjille. Tulin valituksi Leppävaaran seurakuntaneuvostoon ja Espoon yhteiseen kirkkovaltuustoon jäseneksi vuosille 2011-2014. Yhteinen kirkkovaltuusto valitsi minut Espoon kirkkoneuvostoon jäseneksi 2011-2012.

**

Olin ensimmäisen kerran ehdolla seurakuntavaaleissa vuonna 2006. Tuolloin sain 34 ääntä ja pääsin ensimmäiseksi varajäseneksi Leppävaaran seurakuntaneuvostoon. Olen päässyt näkemään, kuinka arvokasta ja tärkeää työtä seurakunnassa tehdään. Olen myös huomannut, että seurakunnat tarvitsevat nuoria päättäjiä, jotta monien mielestä vanhahtanut kirkko saisi vaikutteita nyky-yhteiskunnasta ja arkipäivän elämän keskellä olevista ihmisistä. Olen ehdolla Leppäavaaran seurakuntaneuvostoon ja ennen kaikkea toivon, että käyt äänestämässä seurakuntavaaleissa. 

Lähellä sydäntäni ovat lasten ja nuorten asiat ja se, ettei tiukan taloustilanteen aikana ensimmäiseksi olla säästämässä niiltä, jotka eivät vielä osaa puolustaa itseään. Voit lukea lisää minusta täältä.

Viimeaikainen keskustelu mediassa on herättänyt paljon tunteita. Mielestäni on hyvä, että asioista keskustellaan, mutta itseäni harmittaa ihmisten syyllistäminen. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, onneen ja rakkauteen ja toivon, että asioista voidaan keskustella asioina eikä mennä henkilökohtaisuuksiin. Keskustelu seksuaalivähemmistöjen kohtelusta kirkossa ja koko yhteiskunnassa on iso aihe, johon ei löydetä ratkaisua yhdessä yössä. Uskon, että lakeja saadaan muutettua nopeammin, kuin kirkosta saadaan yhtenäinen kanta asiaan. Pitää kuitenkin muistaa, että kirkko tekee arvokasta perustyötä lasten-, nuorten ja perheiden kanssa ja nämä palvelut ovat avoimia kaikille.

Toivon, että monet äänestävät tulevissa seurakuntavaaleissa sellaisia ehdokkaita, jotka ovat asioista samoilla linjoilla ja seurakunnan ja kirkon toimintatavat saadaan vastaamaan kansan enemmistön tuntoja.

Kirkko kuuluu kaikille

Erilaisten seurakuntalaisten ja työntekijöiden tulee mahtua samaan kirkkoon. Seurakunnan tarjoamat palvelut kuuluvat kaikille. Jokaiselle on paikka kirkossa ja heidän täytyy tuntea itsensä tervetulleiksi.

Itse kannatan sateenkaaritoiminnan lisäämistä ja käynnistämistä Espoon seurakunnissa ja tulevaisuudessa myös kaikkien parien siunaamista avioliittoon. Tiedän ja ymmärrän, että keskustelu homojen avioliittoon siunaamisesta jakaa ihmisiä, mutta jokaisella täytyy olla oikeus mielipiteeseensä ja onneen.

Muutoksia ei tapahu yhdessä yössä ja kirkko on iso laiva kääntää toiseen suuntaan. Siksi toivonkin, että seuraava eduskunta uskaltaa tehdä päätöksen sukupuolineutraalista avioliittolaista. 

Työpaikkana seurakunnan pitää olla sellainen, että jokainen uskaltaa olla se kuka on.

Kirkko ja sen työntekijät ihmisten pariin

Seurakunnan työntekijöiden tulee olla siellä missä ihmisetkin. Jos ihmiset ovat erkaantuneet kirkosta tai vasta muuttaneet paikkakunnalle, kauppakeskukset on hyvä paikka tavata näitä ihmisiä ja kuunnella heidän tuntojaan. Sellossa sijaitseva Lasten kappeli Arkin toimintaa on kehitettävä vastaamaan paremmin Leppävaaran alueen tarpeita.

Kirkko lasten ja nuorten asialla

Seurakunnat järjestävät monenlaista toimintaa lapsille ja nuorille. Toiminnan on oltava jatkossakin matalankynnyksen toimintaa ja avointa kaikille. Haastava taloudellinen tilanne ei saa ensimmäiseksi heijastua lasten ja nuorten palvelujen karsimisessa. Seurakunnan työntekijöiden tulee tulevaisuudessa olla enemmän mukana myös sosiaalisessa mediassa, jotta nuorten on helppo ottaa yhteyttä seurakuntaan.

Nuoria vaikuttamaan

Seurakunta tarvitsee nuoria ja nuorekkaita päätöksentekijöitä, jotta meidän ääni kuuluu palveluiden käyttämisen lisäksi myös pöydässä, jossa päätetään seurakuntalaisten asioista.

 

Herttaliisa Tuure

Ehdolla seurakuntaneuvostoon numerolla 62
Ehdolla kirkkovaltuustoon numerolla 24