Herttaliisa Tuure
Äiti, toiminnanjohtaja, YTM

Olen 40-vuotias espoolainen. Peruskouluni olen käynyt Porissa ja lukion
Haukilahdessa, vapaaehtoisen asepalveluksen suoritin Lahdessa ja valmistuin
yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. Sosiaalityön opinnot Jyväskylän avoimessa yliopistossa jatkuvat. Työurastani
suurimman osan ole tehnyt johtotehtävissä järjestökentällä. Mukaan
mahtuu myös reilun kolmen vuoden hyppy virkamieheksi opetus- ja
kulttuuriministeriöön. Työskentelen toiminnanjohtajana Into - etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry:ssä.
Olen ollut kolme kertaa
ehdolla Leppävaaran seurakuntaneuvostoon ja Espoon yhteiseen
kirkkovaltuustoon.
Toisella yrittämällä pääsin läpi ja kahdesti olen saanut Leppävaarassa toiseksi eniten
ääniä. Tavoitteeni luottamushenkilönä on se, että kirkko kuuluu kaikille. Tässä on otettu kuluneen kauden aikana askeleita eteenpäin, mutta paljon on vielä tehtävää.
Omat lapset ovat
kasvaneet alakouluikäisiksi ja vietän paljon aikaa harrastusten johdosta
jäähallilla ja jalkapallokentän laidalla. Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden saavutettavuus ja kehittäminen on minulle tärkeää. Myös harrastaminen kaikessa laajuudessaan on lähellä sydäntäni.
Työn
vastapainoksi harrastan itse ringetteä ja toimin tyttären ringettejoukkueen joukkueenjohtajana ja vaikutan Kiekko-Espoon hallituksessa ja Suomen Ringetteliiton hallituksessa. Virkkuukoukku
on ahkerasti käytössä ja inspiraation iskiessä rappukäytävän oveen
syntyy uusi
ovikoriste. Lasten syntymäpäivät ovat oiva hetki terästää leipojan
taitoja ja
hyvin usein tarjolla onkin kokeilevaa keittiötä.